"Mona, on kello aamuseitsemän
Hän avaa oven väsyneenä, katse kirjaan kääntyneenä
Liikkuu kuin aaveet kellarissa hän
Kun kaataa teetä parvekkeella
Huomaan kuinka hiukset sulaa hämärään
Vain hetken viipyy niissä henkäys tuulen
Hetkeksi vain jään, kai olla tahtoisi hän yksinään, nyt luulen

Mona,
sun huoneessasi kellot kerran pysähtyivät kaikki samaan aikaan
Mona,
on kauan sitten kirjoitettu, että saapuu päivä jolloin viimeinkin viet mut kokonaan

Mona, kohta työt mua odottaa
Hän valvonut on paljon öitä, polttanut vain kynttilöitä
Painaa uni silmäluomiaan
Kun hetkeksi ne sulkee silloin
Huomaan kuinka hiukset sulaa hämärään
Kuin auki päästäisi ne ensi kerran
Mua pyytää kohta lähtemään
Niin taidan häntä tuntea jo edes sen verran
"