[ASKELMILLA]
[esinaytos]
[MAAILMALLE]
Kuun viel varttuessa
kulki kuiskaus pll veen kaukaa.
Aallot levotonna livt
vasten sateen pieksem rantaa.
Kauan hiljaisia lienneet
salot alla pohjoisen taivaan.
Vain yksininen vire tuulen soi.
Keihs karhunkaatajan
maassa saaliin vierell vartoi
vaiti suurta laivaa saapuvaa.
Ei kukaan tiennyt nhd sarastukseen
ja piv laski taas.
Kuulkaa huuto korppien
halki taivaiden,
nin saapuu tuho jumalten
maailmaamme.
On tullut se aika jolloin auringon pyr
veren vuodatuksesta katkeaa.
Liput kauniit liehuen
airut rantakiville astuu.
He miekoin meit tervehtivt,
vapaudesta puhua saavat.
Loimet vieraat yllns
puiseen ristiin veriveli tarttuu.
Hn suden mahdin mielii taltuttaa.
Keihs karhunkaatajan
vastaan krmekielt nyt nousee
ja iskee lpi kurjan sydmen.
Vaan eivt sankarit en nouse raunioille
ja laulumme tuuli vie.
Kuulkaa suru metsien
halki aikojen,
on pyht kivet kaadettu
ja kansa voipunut.
Valtaa kuoleman sylist
uhmaa ters vlkkyen.
Tuoni ksiss jumalten,
maine miehen ikuinen.
Jo syttyvt nuo soihdut, ne ruumiit krventvt
ja syyttmien sielut tuomitaan.
Kuinka riistvt he jumalat nyt viereltmme,
vaikenevat tuhannet edess murhaajan.
Kirveenkuva rinnalla
karhun lailla taistellen,
Ukon voima sydmess
viel kaatuu viimeinen.
[RAUNIOILLA]
[loppunaytos]
[English translation:]
[AT THE RUINS]
[AT THE FOOTSTEPS]
[prologue]
[TO THE WORLD]
Under the growing moon
there drifte