Raunioita tuhotun kaupungin vierestä katsellen
vai yläpuolella auringon eksyneenä taivasta halkoen?
koska kuoli tuo kurja olento, tiedä en

kynnet selässään hetken levähtää
kasvot hiekassa hetki katoaa

liian kauas katseensa hamuaa
kun eivät kotkatkaan pilvissä lennä
on rauta voimaton aikaa vastaan
kaikki aseensa joutuvat laskemaan
ja kaiken turhuuden unohtaen
suohon päätyy vielä tämäkin

vain tuhkaa poltetun kaupungin unet valloittajien
yläpuolella auringon tyhjyys olkoon maa täältä karkoitettujen

kynnet selässään hetken levähtää
kasvot hiekassa hetki katoaa

hitain askelin liian kaukaa
moni itselleen aarteita saalistaa
on rauta voimaton aikaa vastaan
kaikki lihassaan joutuvat kitumaan

turha on väsyneen odottaa
kuka valmis on matkastaan luopumaan
tällä tiellä ei kukaan kulje meitä vastaan

lopulta aika palkitsee
minkä ajassa ihminen kärsii
kuolema kalventaa kaikkien kasvot
jättää ruumiit kynsiin korppien
miekasta nielet veren jonka lasket
suohon päädyt vielä sinäkin

puiden oksilla, vuorten rinteillä
istuvat vaiti nuo hahmot
vain odottaen että polvillesi putoat
ja kasvosi hiekkaan painat
et enää liiku, silloin tiedät...